Blogin kuvat ja tekstit: Suvi Ristolainen


tiistai 18. huhtikuuta 2017

1 vuosi

Hei!


Vuosi on kulunut siitä kun tämä blogi sai alkunsa. Halusin luoda paikan josta kävijä tietäisi varmasti löytävänsä kauneutta ja lohdutusta, lepopaikan kaiken pahan keskellä, sillä netti tuntui pursuavan rumaa sisältöä.


 Alkuun suunnittelin julkaisevani joka päivä yhden kuvan, niitä kun on kertynyt koneelle valtavasti ja jatkuvasti kertyy lisää. Jossakin vaiheessa kuvien seuraksi alkoi kuitenkin syntyä runon tapaisia tekstejä, ja annoin niiden tulla. Kerran päivässä osoittautui heti alkuunsa liian tiheäksi julkaisutahdiksi, ja olenkin päivitellyt blogia sen mukaan miten julkaistavaa on syntynyt.


Kirjoittaminen on ollut minulle matka joka on auttanut sanoittamaan ja selkiyttämään omia ajatuksia ja pääsemään eteen päin. Se on tapa tyhjentää pää liioista höyryistä, valokuvaamisen ja kuvataiteen ohella.  Kunpa jokainen meistä voisi löytää oman tuulenlaulunsa,sen itselle tärkeän asian jonka avulla huonotkin päivät muuttuvat paremmin siedettäviksi.


Olen saanut usealta taholta palautetta teksteistäni, niitä on pidetty koskettavina ja elämänläheisinä. Kiitos kaikista palautteista! Vuoden koeajan jälkeen Kesätuulen lempeä laulu jatkaa soimistaan, hiljaisia sanoja pieneltä ihmiseltä kaikille jotka kokevat niitä haluavansa kuulla.

💗:Suvi


3 kommenttia:

  1. Onnea blogillesi! 😚 Juurikin lohdutusta ja kauniiden asioiden näkemistä sekä sanojen lohdutusta tässä ajassa kaivataan / tarvitaan.

    VastaaPoista
  2. Onnea blogillesi! 😚 Juurikin lohdutusta ja kauniiden asioiden näkemistä sekä sanojen lohdutusta tässä ajassa kaivataan / tarvitaan.

    VastaaPoista