Blogin kuvat ja tekstit: Suvi Ristolainen


keskiviikko 26. syyskuuta 2018




He kysyivät missä on kotini
ja minä osoitin kivistä rantaa
Siellä sydämeni asuu

Minun kotini on rannan aallokossa
ja veden hiomissa kivissä
sillä järvi ei vaadi minulta mitään

Kodissani loistavat iltaisin tähtilamput
ja elokuun kuutamo
luo kultaisen mattonsa aaltoihin
Ikkunat ovat korkeat
taivaasta maahan asti,
rajattomat
ja ovi avara tulla ja mennä
tuulien mukaan

Minun sydämeni rauha
on rannan vapaudessa
ja siksi
siellä on koti


sunnuntai 23. syyskuuta 2018




He kysyivät  kuka on ystäväni
ja minä vastasin: tuuli

Sillä tuuli on lempeä ja lämmin
raju ja voimakas
eikä ole uskollisempaa ystävää kuin tuuli

Keväästä kesään, syksystä talveen
tuuli on aina lähellä
Ja vaikka se joskus väsyy
se ei koskaan
ole kauaa poissa

Minun ystäväni
odottaa järven rannalla
tai aukealla niityllä
ja kun se kietoo kätensä ympärilleni
olen turvassa


tiistai 18. syyskuuta 2018





Toivoisin pienen elämän


Toivoisin pienen elämän
sillä olen väsynyt tähän maailmaan
joka hurjana ja häikäilemättömänä vyöryy vastaan
kaikkialla

Tässä maailmassa voittavat suuret ja kovaääniset
mutta se jolla oikeasti olisi asiaa
jää jalkoihin

Toivoisin pienen elämän:
pienen talon
pienen pöydän
sinisen kattilan ja kukallisen lautasen

Toivoisin lempeän kynttilänvalon
nojatuolin
ja vanhan kirjan jonka sivut aika on tummentanut

Toivoisin muutamia tärkeitä ihmisiä
ja juhlat
joissa lahjaksi riittäisi punainen unikko

Toivoisin elämän
jossa olisi aikaa ja tilaa huomata se
mikä on tärkeää

Ehkä pyydän liikaa?