Blogin kuvat ja tekstit: Suvi Ristolainen


perjantai 24. elokuuta 2018


En ole enää sama ihminen kuin ennen
Jotakin minussa on kuollut
ja jotakin herännyt henkiin

Hän jota olen luvannut rakastaa ikuisesti
ei enää tunne minua
jos en kerro kuka olen
Enkä minäkään
tunne häntä

Me kuljemme yhdessä polkua pitkin
ja tutustumme uudelleen
aina uudelleen
Sillä niin pitää olla

Vieraat ihmiset kääntyvät risteyksestä
eri suuntiin

torstai 9. elokuuta 2018



Ei se haittaa
jos et tänä kesänä saanut sitä
mitä toivoit ja odotit

Tulee uusia kesiä
ja menneiden kesien muistot
muuttuvat yhdeksi
ehjäksi kuvaksi

Ei se haittaa
jos toiveet eivät aina toteudu
tai unelmat haihtuvat olemattomiin

Sillä voi käydä niin
että vuosien päästä
huomaat saaneesi paljon
Että sinulla onkin lopulta enemmän
kuin koskaan olit uskaltanut
edes toivoa