Blogin kuvat ja tekstit: Suvi Ristolainen


torstai 29. joulukuuta 2016



Ethän yritä selitellä minulle
valintojasi, tekojasi, elämääsi
En minä sitä toivo
sillä eihän kukaan meistä ole
toista ylempänä
ei oikeutettu toista tuomitsemaan

Istutaan yhdessä alas
ja jutellaan hiljaa
puhutaan reunoja myöten
avaruuksia syleillen
Etsitään vastauksia yhdessä

Ja kun sitten noustaan ylös
jatketaan molemmat matkaamme
pystyssä päin
selittelemättä 



7 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään minulla oli niin paljon aikaa, että selasin koko blogisi läpi. Pysähdyin katselemaan ottamiasi kauniita kuvia ja lukemaan ajatuksia herättäviä kirjoituksiasi. Sinulla on kirjoittamisen lahja. Ajatustesi vilpittömyys herätti minussa suuria tunteita: kuvailet elämän eri ulottuvuuksia niin aidosti. Kirjoituksistasi heijastuu luottamus elämään ja tulevaisuuteen.

      Löysin kuviesi joukosta myös tuttuja paikkoja kotikaupungistani Pohjois-Karjalan sydämestä. Olin tunnistavinani myös jotain tuttua henkilöissä, joita kuvissa näkyi. Jäinkin pohtimaan, lienetkö se Suvi, joka ensimmäiseksi mieleeni tuli..että tunnemmekohan me ehkä toisemme? 😊

      Poista
  2. Kiitos ihanasta tekstianalyysistä! :)
    Kyllä me taidetaan tuntea. Tässä asutaan parin kilometrin päässä entisestä kotitalostasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi, sinäkö se tosiaan olet! 💛 Miten mukavaa! Sinä taisit tunnistaa minut jo silloin, kun blogiini löysit. Uskomatonta, että näin täällä tavattiin! Olisipa kyllä mukava tavata joskus taas oikeassakin elämässä 😊

      Poista
    2. Olisi tosiaan kiva tavata :) Tulkaapa vaikka kylään kun täälläpäin taas kuljette!

      Poista
    3. ...jos olen se Suvi jota ajattelit. En tiedä kuinka monta Suvi Ristolaista on olemassa. Mutta tervetuloa vaikka en olisikaan ajattelemasi! :)

      Poista
    4. Älä huoli, kyllä sinä olet juuri se Suvi, jota ajattelin 😊 Ja minuthan sinä tunnistitkin jo. Kiitos, olisipa kyllä mukava poiketa teilläkin joskus. Täytyypä pitää mielessä, kun siellä kotipuolessa liikumme 💛

      Poista