Navakka tuuli kuljettaa irtolunta pitkin jäistä hangen pintaa. Pimeä on kietonut vaippaansa jäätyneen merenlahden, kahisevat kuivat kaislat ja harmaan mökin ylempänä rinteessä. Lämmin, kutsuva valo loistaa pienestä ikkunasta.

Alhaalla tiellä kulkee villaiseen viittaan kietoutunut nainen nopein askelin. Mökin ovella hän koputtaa napakasti ja astuu odottelematta sisään. Viima ehtii heittää kasan lunta kynnyksen yli, ennen kuin ovi sulkeutuu.

Tuulenlaulaja Lentomieli kohottaa katseensa ja hymyilee hiukan hajamielisesti laskiessaan työpöydälle paperiniput, joita oli ompelemassa yhteen. Hän vääntää öljylampun liekkiä pienemmälle ja nousee auttamaan viittaa tulijan yltä.

-Kauhea sää, puuskahtaa nainen ja kiirehtii hytisten lähemmäksi lämmintä takkatulta. -Niin, niin, hymähtää Tuulenlaulaja, ja nostaa vesipannun liedeltä. -Joskus vuosi vaihtuu tyvenessä, joskus myrskyssä. Tuuli natisee nurkissa ja vinkuu ikkunanraoissa. Tuulenlaulaja kaataa kuumaa kaakaota savimukeihin, ja asettelee maustekakkusiivut koriin pellavaliinan päälle.

He istuvat hiljaa takkatulen lämmössä myrskyä kuunnellen. -Minä pelkään, sanoo nainen yhtäkkiä ja kääntyy Tuulenlaulajaa kohti. -Mitä pelkäät? Kysyy Tuulenlaulaja ja katsoo naista lempeästi, odottaen. -Tulevaisuutta, kuiskaa nainen. - Niin paljon pahaa voi tapahtua. Mitä jos en kestä.

-Mitä jos kuitenkin kestät, vastaa Tuulenlaulaja ja hämmentää hehkuvaa hiillosta. -Kenellekään ei anneta koko vuotta kerralla. Annetaan päivä  tai hetki. Askel kerrallaan taittuu pitkäkin matka. Vaikeakin. -Täytä päiväsi tekemisellä, sillä tyhjyydessä asuu pelko ja ahdistus.
-Entä jos en jaksa tehdä mitään, hätäilee nainen. -Suuria ei tarvitse tehdä, lohduttaa Tuulenlaulaja. -Jokainen joutuu kuitenkin etsimään oman voimanlähteensä. Joku saa iloa käsitöistä, joku lukemisesta, joku musiikista.  Eikä kannata unohtaa yksinkertaisten kodin askareiden rauhoittavaa tavallisuutta. -Niin, ehkä se on niin, huokaisee nainen hiljaa, edelleen mietteliäänä.

- Paras lohduttaja on luonto, jatkaa Tuulenlaulaja. -Siellä ei ole mitään ihmisen tekemää. Luomakunnan suuruutta ei pysty käsittämään, ja se on heikon ja pelkäävän voima. - Anna tuulen syleillä sinua lempeästi ja aaltojen huuhtoa huolet pois. Heitä viha raivoavan kosken kuohuihin. Kun katsot kauas horisonttiin aavalla ulapalla tai korkealla tunturinlaella, mieli tyhjenee ja rauhoittuu.

Tuuli oli tyyntynyt vähitellen. He nousivat pöydän äärestä. Tuulenlaulaja aukaisi oven. Tähdet loistivat kirkkaina mustalla taivaalla, ja jostain kaukaa kuului kirkonkellojen hidas kumahtelu. Ne soittivat uutta vuotta alkaneeksi. - Lempeää vuotta sinulle, sanoi Tuulenlaulaja ja rutisti naista hellästi. -Iloa, valoa ja rauhaa.

Tummalla taivaalla näkyi hetken ajan kirkas tähdenlento, toivon sanansaattaja.