En minä ymmärrä

mistä sinä puhut

hän sanoo

Silmien takana asuu hätäännys

Kotisohva on vielä tuttu

verhot ja kellon tikitys

auringon kulku ikkunasta toiseen

Hän ei löydä sanoja tähän päivään

hapuilee, etsii

kuin eksyksissä

Mutta lapsuus on tuttu

Ehkä muistisairaus on siunaus niille

jotka saavat palata onnelliseen lapsuuteen

vielä kerran

Hän elää elämäänsä takaperin

Loittonee vähitellen yhä kauemmaksi, saavuttamattomiin

lapsuuden ikuisiin kesiin

Hän esittelee miehensä:

-Tässä on minun ystäväni

Pojasta tulee veli

lapsenlapsesta sisar

Joki virtaa siellä kaukana

kuten ennenkin

Sen hän muistaa

Mutta nykyisyydessä

aikaa ei enää ole