En minä
ymmärrä
mistä sinä
puhut
hän sanoo
Silmien
takana asuu hätäännys
Kotisohva on
vielä tuttu
verhot ja
kellon tikitys
auringon
kulku ikkunasta toiseen
Hän ei löydä
sanoja tähän päivään
hapuilee,
etsii
kuin
eksyksissä
Mutta
lapsuus on tuttu
Ehkä muistisairaus
on siunaus niille
jotka saavat
palata onnelliseen lapsuuteen
vielä kerran
Hän elää
elämäänsä takaperin
Loittonee
vähitellen yhä kauemmaksi, saavuttamattomiin
lapsuuden
ikuisiin kesiin
Hän
esittelee miehensä:
-Tässä on
minun ystäväni
Pojasta
tulee veli
lapsenlapsesta
sisar
Joki virtaa
siellä kaukana
kuten
ennenkin
Sen hän
muistaa
Mutta
nykyisyydessä
aikaa ei
enää ole