Sinä aamuna lintu ei enää laulanut
ja taivas oli tyyni
kuin tuulta ei olisi koskaan ollutkaan
Hän oli mennyt
Tiesin sen nyt eikä ajatus ollut vaikea

Jokainen meistä lähtee ajallaan
sinäkin
minäkin
Jokainen laulu loppuu kerran
ja aina joku jossain itkee ikävää

He sanoivat että elämä jäi kesken
Mutta kuinka voi kulkea
jos polku loppuu

Sinä aamuna
kaikki oli valmista
Hiljaisuus puhui enemmän
kuin mitkään sanat milloinkaan

Mutta jostain kaukaa hiljaisuuden takaa
helkähti pois lentävän linnun
onnellinen liverrys

 

 

 

Hän levittelee siipiään
ja aikoo nousta lentämään.
Niin suuri, uusi maailma
on aivan nurkan takana.

Hän tahtoo elää, riemuita
ja lentää muiden mukana.
vaik pelko rintaa puristaa:
Jos siivet eivät kannakaan.

Hän nousee nyt jo siivilleen
ja lentää ilmaan siniseen.
On katse kohti huomista
ja auki koko maailma.

Mut emo pesään katsomaan
jää loittonevaa poikastaan,
jok lentää siivin vaappuvin.
Vain laulu häipyy ilmoihin. 

 

Kevätlintu laulaa pienen reiän

talven harmaaseen sumuvaippaan

valo lennähtää reiästä

ja sytyttää sydämen sykkimään:

Ke-vät, Ke-vät, Ke-vät

Talven taakka tipahtelee harteilta

kuin painava, vettynyt lumi talon katolta

ja haihtuu olemattomiin

hitaasti

viipyillen

Sillä ei kevät saavu hetkessä

kylmään Pohjolaan

Se kerää voimiaan vähitellen

ja viimein

kun odottaminen alkaa käydä sietämättömäksi

se herää elämään

Kevät sykkii ja kohisee

pesee pois talven viimeisenkin viiman

maalaa takaisin värit jotka syksy hävitti

Ja kietoo lempeään valoonsa kaiken.

Kaiken. 

  

Jokaisella meillä on häkkimme

rajat, rajoitukset

reunaehdot

joiden mukaan joudumme elämään.

Kaikilla meillä omat kipumme

eivätkä ne useinkaan näy ulospäin

Jokainen meistä oman elämänsä vanki.

Mutta 

   häkin sisälläkin voi oppia lentämään

voi laulaa sydämensä pohjasta.

Ja ehkä joskus

häkin pienat harvenevat

 mahdoton muuttuu mahdolliseksi

ja taivaan sini kaartuu kirkkaana,

korkeampana kuin koskaan.