Blogin kuvat ja tekstit: Suvi Ristolainen


perjantai 16. elokuuta 2019





En minä sano tätä syksyksi
Loppukesän illat taipuvat tummuuteen
puutarhassa leijuu kukkien raskas,
makea tuoksu
Vielä nousee lämpö maasta
sato kypsyy
ja perhosen siivet lepattavat
kuin unessa

En minä sano tätä syksyksi
Kesä! Kesä! Olethan vielä täällä?
Sain lämpöä vähemmän kuin kaipasin
Ota minut syliisi, kesä
sillä talvi on tulossa
ja linnut jo pakkaavat
muuttokuormiaan

En minä sano tätä syksyksi
Kesä jatkuu
ja lopussa juhlat ovat
parhaimmillaan
kun varjot jo pitenevät
ja viimeisiä säveliä soitetaan

Kesäksi minä sanon
tätä tunteista tummaa ilmaa
kun kaikki mitä oli
tiivistyy viimeisiin hetkiin

Elokuu,
sinua minä rakastan
Sinä annoit minulle enemmän
kuin osasin pyytää




sunnuntai 23. kesäkuuta 2019




En minä ymmärrä
mistä sinä puhut
hän sanoo
Silmien takana asuu hätäännys
Kotisohva on vielä tuttu
verhot ja kellon tikitys
auringon kulku ikkunasta toiseen

Hän ei löydä sanoja tähän päivään
hapuilee, etsii
kuin eksyksissä

Mutta lapsuus on tuttu
Ehkä muistisairaus on siunaus niille
jotka saavat palata onnelliseen lapsuuteen
vielä kerran

Hän elää elämäänsä takaperin
Loittonee vähitellen yhä kauemmaksi, saavuttamattomiin
lapsuuden ikuisiin kesiin

Hän esittelee miehensä:
-Tässä on minun ystäväni
Pojasta tulee veli
lapsenlapsesta sisar

Joki virtaa siellä kaukana
kuten ennenkin
Sen hän muistaa
Mutta nykyisyydessä
aikaa ei enää ole




Suolinnun huuto

En kai koskaan ollut tiennyt mitä on yksinäisyys
ennen kuin menetin
Syksyllä hän lähti eikä palaa koskaan
ei koskaan
Nyt on kevät ja kosket kuohuvat surua
kipu seuraa kaikkialle
Yritän unohtaa mutta en voi

Kuulen suolinnun laulavan
sen huuto kiirii läpi usvaisen maiseman
taivaaseen asti
ja minulla on ikävä

Elämä jatkuu
mutta kaikki on muuttunut
olen kuin suolintu
joka huutaa sumussa



Miehelleni, surun aikaan