Sain elämältä lahjaksi

nämä laulut

Sanat iloon ja suruun

Sain mielen joka vaeltaa

kaukana arjen askareista

ei suostu muottiin

ei rajojen sisäpuolelle

Kuljen ilon ja surun vuoristorataa

ja siinä samalla

aloitan yhtä asiaa

lopetan toista

monta on vähän kesken

Sain lahjaksi laulut

en siistiä kotia

en järjestystä elämään

En valinnut osaani itse.

Mutta sitä toivon

että joskus, kaikkien vuosien jälkeen

 lapset muistaisivat kotoa

likaisten lattioiden sijaan

laulut ja kynttiläillat

 Ja että hän jota olen luvannut rakastaa aina

jaksaisi vielä katsella

minua ja laulujani

tiskivuortenkin takaa.

Ilma on kylmä

 Järvi on jäätymässä

Viiltävä viima puhaltaa ulapalta

Hyiset aallot huuhtovat rantaa

kiviä, heiniä, oksia

Pian kaikki hiljenee

pysähtyy

Mutta vielä vähän aikaa

luonto tekee taidettaan rannoilla

niin kaunista

Ihmeellistä.

 

Jotkut lähtevät hiljaa

Heille ei kukkia,  muistokelloja,  hautaa

Jälkeen jääville ei monta lohdutuksen sanaa

Sillä eihän juuri mitään ollutkaan

vain elämän alku, tieto äidin ja isän sydämessä

kohdun hiljainen sykintä

Ja kun kaikki toiveet sammuvat

jäljelle jää vain sydän täynnä sanattomia kysymyksiä

ja toivo siitä että Taivaassa kerran nähdään.

”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, Sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.

 Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.”

 Ps 139:16

Miten mielellään

elämässä näkisi vain kauneutta

Muuttaisi kaiken sieväksi ja sileäksi

Valkoisella ja pitsillä sisustaisi

Peittäisi vaikeat asiat 

kauniiseen kuoreen.

Mutta ei elämä ole kiiltokuva

Ihmisen pahuus pelottaa

Mustat murheet vievät joskus

pohjattomiin syövereihin

Sairaus uuvuttaa

Vaikeat asiat piirittävät

päivällä ja yöllä

Siksi vaikeudetkin on nähtävä

Elettävä

Hyväksyttävä osaksi elämää

Ja silloin voi huomata

Ettei kauneus ole rumuuden peitto

vaan elämän voimavara

Joka tuo valoa

pimeimpiinkin hetkiin.