Pellon takana kukkuu käki

kukkuu pakahtuakseen kuin ei koskaan aikoisi lopettaa

Hämärä viipyy vielä

ja niittyjen notkoissa häilyvät

usvan valkeat harsot

Heinänkorsissa kastehelmien rivit

helisevät hiljaa

Aurinko nousee hitaasti, adagio,

puiden latvojen ylle

kultaiset säteet valaisevat maiseman

lämpimän hymyn lailla

Mies kulkee pellon laittaa

vihellellen

kerää sylintäyden heiniä

kasteesta kimaltavia

Kostea pellavapaita liimautuu ihoon

Hilpeä sävelmä häipyy

polun mutkan taa

Ja käki kukkuu

kukkuu pakahtuakseen

Talven ihmeellinen hämärä valo;

jotakin harmaan, purppuran ja sinisen väliltä;

asuu lumen peittämällä pihamaalla 

tihenee puiden alla

ja talon varjoisissa nurkkauksissa

Kuuletko tiukujen helinän jostakin kaukaa?

Talven taika soi

helisee hangen jääkiteissä

Metsästä kuuluu laulua:

Pakkaskeijun ohut ääni

helkkyy runkojen lomassa

...tai ehkä se onkin tuuli

joka rauhattomana vaeltaa kuusikossa

Minä onnellinen!

Mikä ihana satumaa

vain oven avauksen päässä

tästä niin tavallisesta arjesta.