Syksyllä kaikki kuolee

Syksyllä kaikki kuolee
Ruoho kuihtuu
kukkanen lakastuu
eikä ihmistä enää ole

Kurkien huudossa soi ikävä
ja lintujen mukana
lähtevät rakkaat
kohti uutta maata

Puiden riisutuilla oksilla
kimaltavat kyynelten rivit
Lepattavaan kynttilänliekkiin
kutistuu koko elämä:
syntymän onni, kuoleman paino
Valo

 

 

Matka on ollut tuulinen, sanon
kun katson taakse jäänyttä tietä

Juuri nyt on rauhallista

Matka on ollut tuulinen
eikä edessäkään näytä tyyneltä, sanon
Jossain kauempana myrskyää, ei täällä vielä

Kaivan juureni syvemmälle multaan
Kuljen mielessäni esiäitien rinnalla
heidän tuulissaan

Pitäkää kädestäni kiinni
kaikki te menneiden sukupolvien naiset
juuret samassa kotimaan mullassa
sydän sydämen perään itkenyt, nauranut
toivonut, tuulessa taipunut

Matka on ollut tuulinen, sanon
enkä ole yksin
He kuulevat
ja kalmiston multa huokaa
…tuulinen, on tuulinen
mutta lapseni, sinä kestät sen

Vanhan lehmuksen lehdet kahahtavat
Hiljainen henkäys kuin siunaus ympärilläni

Ja minä kestän

 

 

 

Mikä elämä on

Kesästä talveen ja talvesta kesään
munasta lentävän linnun pesään
silmusta lehteen, kehdosta kalmistoon
idästä länteen, valosta pimentoon
Mikä on elämä, mikä on ihmisen tie
jotain jos ymmärsin, tuuli sen mukanaan vie

Taivaalla tähtien rivi
pimeää enää en pelkää
Kengässä jos hiertää kivi
reppu kun painaa selkää
katselen tähtien vyöhön
valo on voimana tiellä
Kukaan ei häviä yöhön
lyhtyä kun kantaa siellä

Kengät pois jalasta tullessa illan
Painava reppu vieressä sillan
Lepo on antava voimia huomiseen
Rauhan kun löytää kulku käy tyveneen
Mikä on elämä, mikä on ihmisen tie
Jotain jos ymmärsin, tuuli sen mukanaan vie

Taivaalla tähtien rivi
pimeää enää en pelkää
Kengässä jos hiertää kivi
reppu kun painaa selkää
katselen tähtien vyöhön
valo on voimana tiellä
Kukaan ei häviä yöhön
lyhtyä kun kantaa siellä