Joskus

minun sieluni lepää hiljaa

ei pelkää eikä räpistele

ei lepata maailman tuulissa

Joskus

levollisuus valtaa mielen

ja kaikki on hyvin

Olen turvassa

tässä hetkessä

Elämän kädessä

 

Silmien syvyydessä

musta taakka,

sanaton.

Sinulla

ja minulla

jokaisella meillä ristimme.

Ihan jokaisella

Kun tulee aika

oikea hetki

sanoja alkaa löytyä.

vähitellen, haparoiden

Ja katso:

Taakka kevenee

vähän kerrallaan.

Valo kirkastaa ristin

Ja joskus voi käydä niinkin,
että risti alkaa näyttää jopa

rakkaalta.

Kevätlintu laulaa pienen reiän

talven harmaaseen sumuvaippaan

valo lennähtää reiästä

ja sytyttää sydämen sykkimään:

Ke-vät, Ke-vät, Ke-vät

Talven taakka tipahtelee harteilta

kuin painava, vettynyt lumi talon katolta

ja haihtuu olemattomiin

hitaasti

viipyillen

Sillä ei kevät saavu hetkessä

kylmään Pohjolaan

Se kerää voimiaan vähitellen

ja viimein

kun odottaminen alkaa käydä sietämättömäksi

se herää elämään

Kevät sykkii ja kohisee

pesee pois talven viimeisenkin viiman

maalaa takaisin värit jotka syksy hävitti

Ja kietoo lempeään valoonsa kaiken.

Kaiken.