Jokainen meistä väsyy joskus. Elämä antaa erilaisia vaiheita, ja joskus on pysähdyttävä levähtämään. Onneksi valo aina lopulta voittaa. Olen kiitollinen siitä että elämä on kantanut, kiitollinen tästä hetkestä jossa kaikki on hyvin.
Olen jakanut tämän runon täällä jo useampaan kertaan vuosien kuluessa. Se on muokkautunut matkan varrella, ja lopullinen muoto on tässä. Runosta tuli laulukin, ja se löytyy linkkinä tästä alta.
Väsyneille siiville
Olen väsynyt olemaan vahva.
Olen väsynyt jaksamaan.
Minä tahtoisin heikko vain olla
ja nojata vahvempaan,
sillä siipeni eivät kanna.
Olen uupunut lentämään.
Minä tahtoisin vähän aikaa
vain jossain levähtää.
Olen lentänyt pitkän matkan
yli kuohuvan mustan veen.
Siivin uupunein saavuin viimein
kotilahteen tyveneen.
Nyt rannalla hiljaa makaan
ja hengitän, hengitän vain,
kun tuuli vieläkin vinkuu
yllä aaltojen kuohuvain.
Olen väsynyt viimeiseen asti,
mutta laskevan auringon nään,
tänään laineissa tyyntyvän lahden
jälleen alkavan välkehtimään.
Älä pelkää, mä nousen kyllä
taas siiville uudestaan,
mutta anna mun vähän aikaa
olla hiljaa ja levätä vaan.
