Luulivat että olin ylpeä sotkuisesta kodistani

En ollut

Häpesin likaisia kaapinovia

Paperisilppua lattialla

Ja makkaranpaloja pöydän alla

Lapseni, minun rakkaat lapseni

Joilta olen saanut

elämän kokoisen onnen

Ovat myös ottaneet paljon

Nukkumatta ei kukaan jaksa

Ja minä jouduin valvomaan paljon

Liikaa

Jouduin venymään paljon

Liikaa

Miten kaipasinkaan puhtautta ja järjestystä! 

Miten vieläkin kaipaan

Kun elämä kiireistä ja moneen suuntaan rönsyilevää

Luulivat että olin ylpeä tästä sotkusta

Mutta en ollut

Joka kerta häpesin

Kun joku vieras astui ovesta sisään

Olisin jaksanut paremmin

Puhtaassa kodissa

Mutta jossakin kohtaa on raja

Jossakin se piste 

Jossa viimeiset voimat jaetaan

Pian juoksevat pois

pienet askeleet

Ovat jo menossa, näen sen

Siihen asti suljen silmäni

tältä siivottomuudelta

Siihen asti kuljen ehkä

Sukanpohjat lattiaan tarttuen

Ja joka päivä opettelen

sietämään kaaosta.

Ja ehkä joskus vanhana

En enää sotkua muistakaan

Ehkä muistan vain sen

Kuinka kirjoja luettiin 

Yhdessä pelattiin

Ja joskus...vähän... riideltiin