Tuulenlaulaja Lentomieli laulaa myrskystä

Kun myrsky nousi
Tuulenlaulaja Lentomieli vaelsi alas rantaluolaan
ja jäi odottamaan
Hän tiesi heidän saapuvan

Ja ihmiset tulivat kysymyksineen
katseensa pohjalla hätä:
Mitä meidän on tehtävä
että selviämme tästä myrskystä?

Rajuilma oli suuri
Kukaan ei muistanut koskaan nähneensä mitään sen veroista
Ihmiset olivat unohtaneet myrskyn voiman

Tuulenlaulaja näki ihmiset ympärillään
Hän tunsi heidän ahdistuksensa
joka nousi ja laski aaltojen lailla

Myrsky ulvoi jo lähellä
ja Tuulenlaulaja alkoi laulaa
Hänen äänensä kaikui yli aaltojen kuohunnan
ja tuulen mahtavan pauhun

Hän lauloi ajoista jotka olivat ennen
Hän lauloi myrskyistä jotka piiskasivat valtavalla raivolla
kaikkea sitä mikä taivaankannen alla eli

Laulu kertoi
kuinka myrskyn jälkeen tulee aina tyven
kuinka korkeinkin aallokko kerran tasoittuu
Eikä epätoivo koskaan voita

Tuulenlaulajan laulu puhui elämästä ja kuolemasta
ja siitä taistelusta
jonka jokainen elävä olento joutuu kohtaamaan
vastalahjaksi siitä että
Saa elää

Laulu oli väkevä kuin elämä itse
Ihmiset näkivät silmiensä edessä
menneiden kansojen kohtalot
Kuinka kuolema kulki
keräten laajoihin helmoihinsa
ihmisiä joukoittain
ja kuinka mustasta mullasta silti
kasvoi uusi elämä

Tuulenlaulajan laulu muuttui kirkkaammaksi
Aivan kuin aurinko olisi valaissut sävelet:

"Toivo asuu auringonnousussa
Menneestä ota mukaasi vain se
mikä matkaasi keventää
Kiinnitä ankkurisi tähän hetkeen
ja kiitä
Huomista sinulla ei ollut ennen myrskyäkään
vaikka niin luulit

Pelkoa älä aja pois
sillä kun annat sille tilaa
vuorovesi vie sen mukanaan
ajallaan

Myrskyssäkin
pidä kiinni siitä
mikä saa sydämesi sykkimään
Myrskyssäkin
anna lahjaksi se minkä itse sait

Myrskyssäkin
varsinkin myrskyssä
ota kiinni kädestä
joka on lähelläsi
Sido sydämesi heihin
jotka kulkevat kanssasi samaa polkua
Silloin kohoaa matkalaulu yli myrskyn
kohti kirkasta taivasta"

Tuulenlaulaja Lentomieli
lauloi viimeiset sanat
suljetuin silmin
Hänen hiuksensa lensivät
myrskyävässä tuulessa
ja aaltojen pärskeet olivat kastelleet
mekon pellavaiset helmat

Tuulenlaulaja aukaisi silmänsä ja katsoi jonnekin,
tulevaisuuteen ehkä, ajattelivat ihmiset

He lähtivät pois
kukin tahoilleen
kulkivat hiekkadyynien välitse
Myrsky piiskasi rantaheinää
ja heidän kasvojaan
Mutta jokaisen katseen pohjalla
asui toivon kipinä

Jokainen kulki tietään
läpi myrskyn
Mutta kun kaksi polkua jossain ristesi toisensa
kulkijat katsoivat toisiaan silmiin,
ymmärtäen
Ja vaikka myrskyn voima oli valtava,
se ei silti lannistanut heitä