Tuulenlaulaja Lentomieli puhuu rakkaudesta

 

Tyttö sinisessä huivissa
Rientää pitkin rantapolkua
Tummissa silmissä outo katse
Suunnistaa kohti
kallion takaa nousevaa
Ohutta savujuovaa
Epäröi hetken

Aivankuin aikoisi palata takaisin
Mutta jatkaa taas matkaa

Tuulenlaulaja lentomieli
Kuulee keveät askelet rantahiekalla
Kohentaa tulta
Odottaa

Ja tyttö tulee
Istuu hiljaa kuin öinen tuuli joka nukahtaa lehtoon

Tuulenlaulaja katsoo kysyvästi tyttöön
Lempeästi katsoo,
arvioiden

Kerro minulle rakkaudesta, pyytää tyttö
Mitä se on
Miksi siitä niin paljon puhutaan

Ja Tuulenlaulaja kertoo:

Rakkaus on lempeä ja kärsivällinen
Se ei ylpeile ja kersku
Ei iloitse vääryydestä
Vaan etsii totuutta
Rakkaus ei synnytä katkeruutta
Eikä muista sitä pahaa
mitä on joutunut kärsimään
Usko ja toivo
Asuvat rakkaudessa
Ja jos sinulla ei ole rakkautta
Ei sinulla ole mitään

Tuon kaiken minä jo tiesin
Sanoo tyttö
Hiukan kärsimättömästi
Sillä opettihan äiti minut lukemaan
Suurta kirjaa
Mutta tuo mitä kerroit
on vaikea ymmärtää
haluaisin tietää
Mitä rakkaus on todella

Tuulenlaulaja on hetken hiljaa
Ja sanoo sitten hitaasti
Aivan kuin sanojaan punniten:

Rakkaus on sitä
että haluaa toiselle hyvää
Ei mitään muuta

Kiitos, kuiskaa tyttö hiljaa
Aivan kuin itsekseen
Tuon minä halusin kuulla

Nyt tiedän että rakastan

Ja tyttö juoksee pois
Juoksee kohti tienristeystä
Kuin olisi siivet selkäänsä saanut

Eikä hänessä ole vähääkään katkeruutta, ei kateutta eikä pahansuopuutta

Vain rakkaus
Ja sen tähden kaikki
Hänellä on kaikki