Pellon takana kukkuu käki

kukkuu pakahtuakseen kuin ei koskaan aikoisi lopettaa

Hämärä viipyy vielä

ja niittyjen notkoissa häilyvät

usvan valkeat harsot

Heinänkorsissa kastehelmien rivit

helisevät hiljaa

Aurinko nousee hitaasti, adagio,

puiden latvojen ylle

kultaiset säteet valaisevat maiseman

lämpimän hymyn lailla

Mies kulkee pellon laittaa

vihellellen

kerää sylintäyden heiniä

kasteesta kimaltavia

Kostea pellavapaita liimautuu ihoon

Hilpeä sävelmä häipyy

polun mutkan taa

Ja käki kukkuu

kukkuu pakahtuakseen