Pellon takana kukkuu käki
kukkuu pakahtuakseen kuin ei koskaan aikoisi lopettaa
Hämärä viipyy vielä
ja niittyjen notkoissa häilyvät
usvan valkeat harsot
Heinänkorsissa kastehelmien rivit
helisevät hiljaa
Aurinko nousee hitaasti, adagio,
puiden latvojen ylle
kultaiset säteet valaisevat maiseman
lämpimän hymyn lailla
Mies kulkee pellon laittaa
vihellellen
kerää sylintäyden heiniä
kasteesta kimaltavia
Kostea pellavapaita liimautuu ihoon
Hilpeä sävelmä häipyy
polun mutkan taa
Ja käki kukkuu
kukkuu pakahtuakseen
