Ethän yritä selitellä minulle

valintojasi, tekojasi, elämääsi

En minä sitä toivo

sillä eihän kukaan meistä ole

toista ylempänä

ei oikeutettu toista tuomitsemaan

Istutaan yhdessä alas

ja jutellaan hiljaa

puhutaan reunoja myöten

avaruuksia syleillen

Etsitään vastauksia yhdessä

Ja kun sitten noustaan ylös

jatketaan molemmat matkaamme

pystyssä päin

selittelemättä 

 

Rauhallista joulun aikaa

sekä

toivorikasta uutta vuotta!

Olen nähnyt auringon paistavan

jäisinä kimalteleviin oksiin

Minun sydämessäni soi

kirkas sävel

Vielä on kylmä

mutta lämpö on tulossa

valo voittaa

tiedän sen

Miten maailma onkaan kylmä

lapsen syntyä

Äidin sydämessä tuska:

Miten varjelen lapseni maailman tuulilta

ihmisen pahuudelta

Jostain kaukaa lohdutuksen sanat:

”Hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.”
(Ps. 91:11-12)
Ja taas muistan:
Elämä on suuremmissa käsissä kuin omani.

"Ei lapsensa tarvitse surra."




* ( Kuvassa on nukke, ei oikea lapsi)

Pitäisi olla lempeä lapsuus

kaunis koti, kehto pitsiuutimin

ainainen auringonpaiste ja linnunlaulu

hiekkalaatikko ruusupensaan juurella

mummolassa mummo

aina lämpimäisineen odottamassa

Pitäisi olla kultainen nuoruus

paljon ystäviä

matkoja, juhlia

ahkeraa opiskelua

ja tulevaisuus kirkkaana edessä

Pitäisi olla tehokas keski-ikä

hoitaa ja kasvattaa lapset

tehdä uraa

olla loistava kokki ja leipuri

ja rakastaja

lomailla ja harrastaa

Pitäisi olla valoisa vanhuus

lastenlapsia, mehua ja pullaa

tarinoita entisiltä ajoilta

valkoiset hapset ja pitsihilkka

Pitäisi olla elämä ilman säröjä

ilman kipua ja murhetta

ehjä alusta loppuun

tallenettuna valokuvakansioon 

ja vauvakirjaan

esittelykelpoinen

Mutta ei oikea elämä ole tahratonta

saamme matkalla kolhuja

satutamme

ja tulemme satutetuiksi

ehjä särkyy

kuvat albumin sivuilla repeytyvät

Ja sittenkin

juuri se epätäydellinen

on oikeaa elämää

Ei elämän ole tarkoituskaan olla

ehjä ja esittelykelpoinen jatkumo

kehdosta hautaan

 Me särymme, saamme matkalla kolhuja

mutta myös paranemme

Otetaan elämä vastaan

sellaisena kuin se annetaan

ei eletä esitelläksemme muille

Pysähdytään elämään omaa elämää

sydän auki

itselle 

 

Sain elämältä lahjaksi

nämä laulut

Sanat iloon ja suruun

Sain mielen joka vaeltaa

kaukana arjen askareista

ei suostu muottiin

ei rajojen sisäpuolelle

Kuljen ilon ja surun vuoristorataa

ja siinä samalla

aloitan yhtä asiaa

lopetan toista

monta on vähän kesken

Sain lahjaksi laulut

en siistiä kotia

en järjestystä elämään

En valinnut osaani itse.

Mutta sitä toivon

että joskus, kaikkien vuosien jälkeen

 lapset muistaisivat kotoa

likaisten lattioiden sijaan

laulut ja kynttiläillat

 Ja että hän jota olen luvannut rakastaa aina

jaksaisi vielä katsella

minua ja laulujani

tiskivuortenkin takaa.

Ilma on kylmä

 Järvi on jäätymässä

Viiltävä viima puhaltaa ulapalta

Hyiset aallot huuhtovat rantaa

kiviä, heiniä, oksia

Pian kaikki hiljenee

pysähtyy

Mutta vielä vähän aikaa

luonto tekee taidettaan rannoilla

niin kaunista

Ihmeellistä.

 

Jotkut lähtevät hiljaa

Heille ei kukkia,  muistokelloja,  hautaa

Jälkeen jääville ei monta lohdutuksen sanaa

Sillä eihän juuri mitään ollutkaan

vain elämän alku, tieto äidin ja isän sydämessä

kohdun hiljainen sykintä

Ja kun kaikki toiveet sammuvat

jäljelle jää vain sydän täynnä sanattomia kysymyksiä

ja toivo siitä että Taivaassa kerran nähdään.

”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, Sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.

 Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.”

 Ps 139:16